Rukka Pets- kuvauksia


Luokkakaverini Sinikka Moilanen työskentelee valokuvaajana, ja olin hänen assistenttinaan Rukka Pets-tuotekuvauksissa. Tuotteet ovat siis eläimille tarkoitettua varusteita ja vaatteita.

Kuvauksia varten Sinikka oli saanut tuotteet Rukka Petsiltä ja tiedot siitä, millasia koiria kuviin haettiin. Harrastuneisuutensa ja aiemman koulutuksensa vuoksi, hän löysikin koirat omistajineen mukaan helpohkosti. Myös kuvauslokaatiot Sinikalla oli jo mietittynä. Kuvat otettiin luonnonvalossa päiväaikaan myöhään syksyllä.


Opin kuinka tärkeää tällaisissa kuvauksissa on, että paikalla on ihminen, joka toimii eläimen ohjaajana. Kuvattavan eläimen tulee myös olla sellainen, joka on hyvin koulutettu ja totteleee omistajaansa.

Sinikalla on myös ihailtava taito huomioida niin kuvattavaansa, kuin kuvattavan ohjaajaakin. Sinikan kuvia voit käydä katsomassa lisää hänen yrityksen sivuiltaan. Tämä taito on hyvä muistaa itsekin asiakastilanteissa.

Omistaja antaa koiralleen
käskyn juosta






Omistaja seisoo kuvaajan takana
ja ohjaa koiraansa käskyin ja
palkkioin.




Kommentit

Suositut tekstit