Pieniä suuria valheita-elokuvan markkinointi

Pääsin mukaan Pieniä suuria valheita-elokuvan yritysmarkkinointiin. Tavoitteena oli siis myydä ennakkonäytöksiä paikallisille yrityksille.

Tehtävääni sain ohjeistuksen Vegeterian Filmsin Henna Peltoniemeltä. Yritysmyyntikirjeet oli jo laadittu valmiiksi ja ne lähetettiin yrityksille, jotka olin listannut Kainuun aluen yrityksistä. Kun ne oli lähetetty, soitettiin yritykseen ja vielä vahvistettiin, että olivat saaneet kirjeet. Elokuvan esityksiä kauppasimme paikallisuudella, Pieniä Suuria valheita on ensimmäinen kokonaan Kainuussa kuvattu elokuva.

Myydyt yritykset merkattiin yhteiseen Yritysmyyntitaulukkoon.

Olen aina ajatellut, että myyminen ei ole yhtään minun juttuni, mutta pidinkin kovasti myymisestä. Vielä puhelimen hälyttäessä vähän jännitti, mutta heti yhteyshenkilön vastatessa olinkin iloisena myymässä esityksiä. Myöskään kielteiset vastaukset eivät harmittaneet, vaikka olisi tietysti ollut mukava saada paljon toivottua tulosta elokuvan hyväksi.

Opin, että minulle myyminen ei olekaan sellainen peikko, jota olen kuvitellut. Tiedostan kyllä, että minulla on vielä matkaa siihen, että en ihan heti luovuta, mutta aloittelijana on vaikea tiedostaa se missä menee yrittelijäisyyden ja röyhkeden raja.

Kommentit

Suositut tekstit