Pieniä suuria valheita-elokuvan lokaatiokuvaukset

Joulukuussa, jo joululoman kynnyksellä saimme tehtäväksi käydä etsimässä mahdollisia kuvauspaikkoja elokuvaa varten.

Tässä vaiheessa en vielä arvannutkaan, kuinka elokuva minuakin kevättalvella ja keväällä työllistäisi. Olin jo matkustanut Kajaanista kotikaupunkiini Jyväskylään, ja, koska en päässyt mukaan kuvaamaan mahdollisia kuvauspaikkoja, lupasin listata niitä toisille.

Elokuvaan tarvittiin koulua ja seurakuntataloa, ja niinpä listasin opiskelutovereilleni Kainuun alueen koulut. Näistä luokkakaverini kävivät sitten kuvaamassa paikat, jotka lähetettiin eteenpäin tuottajalle ja ohjaajalle. 

Saimme myös tarkat tiedot siitä, mitä kuvauspaikkoja kuvatessa sai tässä vaiheessa kertoa elokuvasta. Tuottajan, rahoittajat, ja tarinan kantavan idean.

Kommentit

Suositut tekstit