Kainuun liiton rahoitusinfotilaisuuden kuvaaminen

Saimme tehtäväksi kuvata Kainuun liiton infotilaisuutta. 
Edellisenä päivänä hain kuvauskaluston koululta tutustuakseni kameraan, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Kamerana oli Mark V ja nauhurina Zoom.

Sain kaksi luokkakaveriani mukaan kuvaamaan, olisi kyllä ollut hyvä, että meillä olisi ollut kaksi kameraa, sillä tilaisuus oli pitkä, ja, muistikortin loppuessa olisi ollut hyvä jatkaa kuvaamista toisella kameralla. Onneksi meillä oli suuret muistikortit, ja niitä useampia.

Kuvausolosuhteet olivat hieman haastavat. Kuvasimme elokuvateatteissa, ja luennoitsijoiden esitykset oli heijastettu valkokankaalle.  Se oli siis äärettömän kirkas, kun taas muuten tila melko hämärä. 
Lisäksi äänen suhteen oli ongelma, olisi ollut hyvä laittaa luennoitsijalle mikki ja viedä kysymyksen esittäjälle mikkiä myös. Meillä oli yksi zoomnauhoitin lähellä puhujaa, mutta se ei toiminut kaikkea aikaa.

Nyt äänen jälkitöissä oli iso työ. Kainuun liiton yhteyshenkilölle lähetin videot WeTransfer-ohjelmalla.

Videoiden jälkityön tein Premierellä ja äänten noston Audition-ohjelmalla, sillä vaikka Premieressä itsessäänkin on äänityökalu, ei sillä saatu toivottua tulosta
.  Kumpaakin käytin ensimmäistä kertaa, ja sainkin hyvän opin niiden käytöstä. Kirjoitin pitkät muistiinpanot itselleni. Tämä on minulle ominainen tapa työskennellä.

Kommentit

Suositut tekstit